859486.jpg

Lähikuvaa mekoista. Viehättävä kukittuaankin. Tuossa oikealla ylhäällä on kukkineita kukkia, joissa on vain mekot eli kukan suojuslehdet jäljellä. Siemenkodan alutkin ovat näkyvissä.

859485.jpg

Tämä on varmasti kymmenisen vuotta vanhaa kantaa. Ihastuin kuvaan Thompson & Morganin siemenluettelossa ja päätin, että tuota kokeilen. Livenä en ollut kukkaa koskaan nähnyt. Jälkeenpäin olen kuullut, että tämä on ollut aikoja sitten oikein suosittukin kukka Suomessa, mutta oli unholassa jonkin aikaa. Nythän tätä on yleisesti keväisin kaupan.
Tämä tekee joka vuosi komeat siemenkodat täynnänsä siemeniä. Yhdessä kodassa on kymmenittäin siemeniä. Ostopussissa 10 kappaletta on aika arvokasta :)

Kylvän tämän siemenet jo helmikuun loppupuolella, eli sillä on aika pitkä kasvuaika. Kun taimissa on sirkkalehtien lisäksi toinen lehtipari, niin latvon kukan ensimmäisen kerran. Napsin latvoja poikki vielä pariin kolmeen kertaan, että kasvi haaroittuu hyvin eikä kasva älyttömän pitkäksi jo sisällä. Silti sille pitää laittaa tukikeppejä jo ennen ulos istutusta. Olen huomannut, että keijunmekko viihtyy aika pienessä ruukussa. Tuossa yläkuvassa on yhden purkin halkaisija n. 35 cm ja siihen istutan kolmen potin taimet, joissa jokaisessa on pari-kolme alkua.
Tämän pystyisi suotuisissa olosuhteissa talvettamaankin, mutta olohuoneessa se ei ole onnistunut. Kokeiltu on.

Tänä vuonna ei kukinta ole ollut aivan yhtä komeaa kuin yleensä. Mistä johtunee.