Kortteilu on nyt hetken tauolla. Valmista varastoa tietysti löytyy hätävarana.
Huomenna ja sunnuntaina on TuuElissa  hopeakorukurssi jonne aion suunnata. Toivottavasti opin jotain uutta kivaa.

Teimme piukan päivän töitä puutarhassa. "Silmittelypaikka" nupukivineen on valmis, mutta kuvan laitan vasta kun kasvit ympärillä ovat vähän rehevämpiä. Uusi kivetysprojekti on meneillään vanhimman lammikon reunoilla. Kun kerran hyvään alkuun päästiin niin miksi lopettaa kesken :)

Muutama vuosi sitten puutarhaharrastukseni oli siinä jamassa, että kasvatin paljon perennoja ja varsinkin kesäkukkia siemenistä. Tilasin niitä pääasiassa Englannista Thomsson & Morganilta. Olohuone muistutti keväisin kasvihuonetta kasvilamppuineen ennenkuin kasvit voi siirtää kasvihuoneeseen.
Oli monia mielenkiintoisia kokeiluja ja muutama kasvi jopa selvisi hengissä talvistamme.
Nyttemmin kun on useita muitakin aikaa vieviä harrastuksia, niin tämä siemenistä kasvattaminen on jäänyt hyvin pieneen.
Tänään kyllä koulin taponlehden ja vaalean jouluruusun alkuja kun niitä emokasvien juurilta löysin. 20 kpl kumpaakin, mutta eiköhän niillekin taas paikka löydy kun ehtivät isommaksi kasvaa.

Välillä tulee mieleen, että pitäisikö perustaa uusi blogi jossa keskittyisin puutarhanhoitoon ja puutarhan tapahtumiin. Mutta onhan tässäkin blogissani otsikkona: Kortit, korut ja kukat, eli varoitus löytyy jo otsikosta ;)

644846.jpg

Tarhapioni, vanhaa maatiaissukua

644844.jpg

Nimi mietinnässä.. Sipulikasvi kumminkin.
Taustana kesäpikkusydämiä.

644848.jpg
Tellima - Tellima grandiflora.
 Kukat ovat tosi mitättömät valkoiset ja muuttuvat nopeasti pieniksi vihreiksi hedelmiksi.

644849.jpg

Taponlehti

644852.jpg

Tavallinen lupiini tien varressa pihaamme tultaessa. Aikoinaan kasvatin näitä ja jalolupiineja siemenistä. Värikkäämmät jalot ovat yksi toisen jälkeen hävinneet ja nämä sitkeimmät ovat jäljellä.

644853.jpg

Valkohanhikki, tämän samoin kuin punaisen olen joskus kasvattanut siemenestä eli alusta asti :)

644850.jpg

Pissapoika ja ihailijatar. Tämä pari jaksaa vuodesta toiseen (eturauhasvaivat ovat menneiden vuosien ongelmia  kun hankittiin uusi uppopumppu ;).

Pariskunnan taustana laukkoja, päivänliljoja, pikkusydäntä ja oikealla kuunliljaa. Paikka on toiselta sivulta todella paahteinen ja sinne on lukuisten kokeilujen jälkeen parhaaksi kasviksi luontunut verikurjenpolvi. Se on todella vaatimaton kasvi eikä sitä haittaa vaikka sen sivulta sireenit kurottavat imujuurillaan sen kasvutilaan.

Tämän lätäkön sivustalla kulkevat polut ovat nyt siis käsittelyssä ja nurkkiin vuosien saatossa kasautuneet jämäkivet on tarkoitus upottaa näihin maisemiin.